• Etusivu
  • Tositarinat
  • Asiantuntijat
  • Tukijat
  • UKK

En tiedä mistä aloittaa niin ehkä parempi aloittaa aivan alusta.

Synnyin 80-luvun alkupuolella vuonna 1983, 3-henkiseen perheeseen neljänneksi, isän, äidin, ja 2 vuotta vanhemman veljen seuraan. Lapsuuteni oli normaali, olimme aina jossain ulkona, milloin missäkin leikkimässä mitä ikinä mieleemme sattui juolahtamaan. Elämä oli helppoa, paljon ystäviä ja melkein aina jotain tekemistä. Muistan eräänkin kerran tarhassa kun isoveljeni kanssa kaivoimme matoja toisen kaverin syötäväksi ja sehän söi, tai miten rakentelimme talvisin tunneleita ja luolia lumeen tarpeeksi pienillä käytävillä ettei isoveljemme mahtuneet seuraamaan.

Kaikki oli niin helppoa.

Koulussa en enään oikein kuulunutkaan joukkoon, en löytänyt paikkaani vaikka kuinka yritin, jotenkin en ikinä tuntenut oloani hyväksi tai tykätyksi. Kun tuli aika siirtyä yläasteelle oli jo ympärilläni tullut tutuksi alkoholi niin monille, mutta minua se lähinnä etoi. En ymmärtänyt mitä hienoa oli siinä että päässä alkoi heittämään ja tuli todella huono olo? Joten siihen tyssäsi heti mielenkiintoni alkoholiin.

Yläasteen ensimmäisenä vuonna mukaan tulikin jo kannabis, tai tarkemmin ottaen hasis, jota salakuljettajat toivat maahan milloin mistäkin poliisin avustuksella. Rakastuin heti, tää on mun juttu… Ajattelin ja sillä tiellä olen edelleen 26 vuotta myöhemmin mutta siihen pääsemme myöhemmin.

Melkein heti jouduin myös virkavallan kanssa tekemisiin ja sain ensimmäisen merkintäni heti kun menin ammattikouluun. Koulusta minut potkittiin ulos, koska en suostunut testeihin, jotka tulivat voimaan samana vuonna kun menin ammattikouluun. Tämä vain lisäsi kapinaa nuoressa henkilössä ja sitten kuvioihin tulivatkin jo todella monet vaihtoehdot millä tuhota tuska siitä mitä tunnet yhteiskuntaa vastaan. Kaikki oli kivaa vedettiin sitä, käytettiin tätä mutta hyvin nopeasti asiat kääntyivätkin päälaelleen ja kivasta oli hauskuus kaukana.

Onneksi pääsin eroon kaikesta muusta paitsi kannabiksesta, koska minuakin oli peloteltu koko lapsuus. Sitten huomaatkin kaiken olleen valhetta, ja jokaisella meillä on jokin mitä käytämme oli se sitten alkoholi, lääkkeet, huumeet, meditaatio, kahvi tai mikä hyvänsä, mutta pitääkö meidät arvostella sen mukaan? Kuka hyvä? Kuka paha? Tätä en koskaan ole pystynyt sulattamaan, sillä minusta ihmiset pitäisi määritellä sen perusteella millaisia he ovat, eivät sen perusteella mitä itsensä tai oman kehonsa kanssa tekevät, tämä on minun mittapuuni ihmisille.

Vaikka elämästäni tehtiin jo nuorena todella vaikeaa kannabiksen takia, en suostunut kohtalooni, vaan menin töihin ja poltin salaa ihmisiltä joka sai minut tuntemaan pelkoa ihmisiä kohtaan.. Mitä he minusta ajattelevat? Soittavatko kuuliaisina kansalaisina poliiseille? Saisinko potkut? Kaikki tämä luotu näillä yhteiskunnan säännöillä kaltaisiani vastaan. Olen hyvä työssäni ja kun olen töissä siellä myös tapahtuu, koska se on periaatteeni töiden suhteen, siksi varmasti niin monesti minut aina soitettiinkin töihin.

Oravanpyörää missä ihmiset elää, sitä en koskaan ymmärtänyt ja tuskin tulen koskaan ymmärtämään. Ymmärrän sen että teemme osamme, että voisimme syödä, juoda ja tehdä mitä haluaisimme mutta en suostu tekemään sitä muiden pussiin.

Autoin aina kaikkia ketä voin ikinä sen enempää miettimättä koska tunne jonka siitä saa on maailman paras. Tämä tietenkin johti siihen, että joutui hyväksikäytetyksi hyvyytensä takia.

Miksi pitää tuntea näin jos haluaa käyttää kannabista