• Etusivu
  • Tositarinat
  • Asiantuntijat
  • Tukijat
  • UKK

Olen ollut ahdistunut ja osin masentunut niin pitkään kuin vain muistan. Sain möntin rintaani lahjaksi noin 5-vuotiaana ja hiljalleen traumojen ja niiden toiston myötä olen kadonnut kokonaan traumojeni varjoon. Viime vuonna alkoi uusi vaikea jakso. Juuri kun muutoin elämä alkoi hymyillä. 

Olen ravannut eri mielenterveyspalveluissa 11-vuotiaasta asti. Silloin tällöin kohdalle on osunut joku, joka kuuntelee. Usein minua ei ole osattu kohdata. ”Ihan hyvä sä oot, ei sinussa oo mitään vikaa.” No kyllä minä sen tiedän. Mutta miksi minusta sitten tuntuu niin pahalta? Mietin mitä terveydenhuolto minulle antaisi. Bentsoja. Taputuksen selkään. Kyllä se siitä. Ei se sillä ole ennenkään hoitunut. Lykkääntynyt tuurilla hieman. Tällä kertaa päätin: Ei enää.  

Tilasin pienen kannabiksen kasvatuspaketin ja siemeniä ulkomailta. CBD-öljyä ensi hätään kunnes sain lehtiä vaporisaattoriin, ja pian kukintoa. Suosin lajikkeita, joilla on mielialaa nostattava vaikutus ja CBD:THC suhde mahdollisimman lähelle 1:1 suhdetta. 

Alkuun kannabis aiheutti jopa vainoharhoja. Pelkäsin kaikkea ja kaikkia. Mietin pitäisikö lopettaa. Päätin kuitenkin luottaa prosessiin. Vainoharhat (poliisi hakee, menetän kaiken minulle rakkaan) antoivat minulle mahdollisuuden kohdata pelkoni. Kun ne menivät ohi, masennuin entistä syvemmin. Sain tilaisuuden kohdata epätoivoni ja suruni. 

Kannabis voi tarjota jokaiselle jotain, jos sen apua osaa ottaa vastaan. Käyttää työvälineenä. Osana prosessia. Kannabis ei itsessään paranna. Hyvin harvoin se myös yksistään ihmistä vahingoittaa. Sen me teemme itsellemme. Kannabis auttaa näkemään asioita monelta kantilta, toisin. Antaa välineitä työhön. 

Lopulta en muistanut enää mitä olin kädessäni olevalla esineellä tekemässä. Pelkäsin menettäväni mielenterveyteni kokonaan ja leijailevani pois. Se olikin vain sosiaalisen ehdollistamisen ja muiden asentamien ohjelmistojen poistumista. Leijailuni pois olikin lentoni vapauteen. Lopulta kun en ollut mitään aloin löytää taas osasia itsestäni. Syvästi hyviä, kauniita ja tarpeellisia osia. Maailmani oli saanut värinsä takaisin. 

Nykyään aivokemiani on muuttunut. Kehoni kemia ja kantokyky on muuttunut. Kun elän itseäni kunnioittavaa ja juhlivaa elämää, kehoni korjaa itsensä. Olen syvästi onnellinen ja vapaa monista kroonisista fyysisistä sairauksistani ja kiputiloista. Hengitän vapaasti. En tarvitse enää kannabista. Nautin siitä välillä iltaisin. Alle vuosi prosessin aloittamisesta. Kannabiksen tukena olen käyttänyt lääkkeenäni meditaatiota, mausteita ja ravinteikasta ruokaa. Kävelyitä ulkona. Kaiken tämän olen väkisin yrittämällä aikani kantanut, lopulta kuitenkin palannut aina kärsimykseen kun sisäinen maailmani ei ole muuttunut. 

Suorittamalla en ole vapauttani löytänyt, vaan syvästi hyväksymällä ja luopumalla tarpeettomasta. En olisi ikinä uskonut näin kokonaisvaltaista terveyden tunnetta mahdolliseksi. 

Ja tämä minulta halutaan kieltää ja viedä. Minulta, joka ei toiminnallaan ole mitenkään muita vahingoittanut. Eikö mahdollisuus terveyteen olekaan ihmisoikeus? Miksi mahdollisuuteni vapauteen ja onneen on oltava myös mahdollisuus molempien menetykseen ja vankeuteen? Miksi tämä on väärin tai miten se on keneltäkään pois

Kannabissisko-