• Etusivu
  • Tositarinat
  • Asiantuntijat
  • Tukijat
  • UKK

Olen käyttänyt kannabista satunnaisesti 17-vuotiaasta lähtien. Käytin sitä aluks viihdekäytössä, mutta myöhemmin myös lääkkeenä ahdistukseen ja masennukseen. Mielialalääkkeet ei tehonnu tarpeeks ja en halunnu syödä niitä, koska luin niistä kammottavia juttuja ja kärsin useista sivuoireista. Yleensä kannabis toimi hyvin, mutta välillä sain paniikkikohtauksia ja kuumottavia oloja, riippuen lajikkeesta ja olotilasta. Totesinkin, että niin voi käydä, kun niitä ei voi valita kuin irtokarkkeja. Joskus on jotain sativaa, hybridiä ja joskus indicaa. Välillä tiedetään ihan lajikekin, mutta ei ole varmuutta, että onko annettu kukkia loppuun asti ja mitkä on pitoisuudet.

Myöhemmin päätin kasvattaa itse omat evääni, mutta sekin kostautu, kun jäin kasvatuksesta kiinni. Poliisit kävi viemässä puskat ja käytti koiria sisälle. Jouduin vähäks aikaa pidätysselliin ja tuomioks tuli ehdollista, huumausainemerkintä ja sakkoja. Siitä muutama vuosi eteenpäin poliisit oli kaivellu vanhoja juttuja ja jouduin taas kerran syytteeseen huumausainerikoksesta. Olin tilannu suomesta ja ulkomailta pilveä useamman kerran. En voi ymmärtää, että viinaa saa juoda, mutta sit ku hankkii jotain miedompaa, jota voi vaikkapa vapottaa tai syödä, niin saa rikollisen ja narkkarin leiman. Olen ollut nyt vuoden ilman pilveä, koska en halua enempää ongelmia.

-Ex kannabisnisti-