• Etusivu
  • Tositarinat
  • Asiantuntijat
  • Tukijat
  • UKK

Oma kannabiksen käyttöni saattoi alkaa hieman liian nuorena, kun vanhempi veljeni oli määrätty lastenvahdiksi, etten vaan keksisi mitään erityistä lauantai-iltana vanhempien ollessa jossain. Muutaman vuoden vanhempi veljeni sitten tarjosi ensimmäiset paukut, jotka silloin vain yskitti, mutta pari viikkoa myöhemmin broidin taas ollessa lapsenvahtina sain uudet paukut ja johan kolahti. Tältä tieltä ei ole ollut paluuta.

Vaikka nykyiset tutkimustiedot kovasti väläyttelevät mahdollisuutta kehittymättömille aivoille aiheutuvista haitoista, en itse ole tunnistanut tällaista ilmiötä. Minut tunnettiin jo pienestä lapsesta lähtien ”haaveilijana”, joka saattoi kotona leikkiä itsekseen pitkiä aikoja omissa maailmoissa. Haittasihan tuollainen haaveilu, myös oppitunneilla, toki koulunkäyntiä, mutta se alkoi kauan ennen kannabiskokeiluja. Kannabiksen syytä ei ollut heikohko koulumenestys.

Toinen veljeni oli jonkin tason diileri. Kävi niin ammattimaista kauppaa pilvellä ja muilla aineilla, mitä tuolloin 1970-luvun alussa vain oli liikkeellä. Jäihän tuo myös kiinni ja istuikin muutaman kuukauden tekosistaan. Minulle veljen diilaaminen tietysti tiesi sitä, että minulla oli aina pieni lohkare taskussa. Olihan se melkoista kun tapasin broidin kaupungilla ja tuo kysyi, että onko pojalla pilveä. Sitten hän kaivoi sellaisen heikin kokoisen pötkön hyvää laattaa (ei silloin kukaan tiennyt mitään kukasta) ja rouhaisi siitä minulle puukolla muutaman ketolan.

Miten kannabiksen käyttö on sitten vaikuttanut elämääni? Ei todennäköisesti mitenkään. Tai ehkä sieltä on juontanut juurensa hieman erilainen tapa katsella asioita elämässä. Aika herkästi pyöräytän eteeni tulevia asioita ympäri ja tarkastelen niitä tavanomaisesta poikkeavassa kulmassa. Seurauksena on usein hieman erikoista huumoria tai jokin uusi ratkaisu arkipäiväiseen ongelmaan.

Virkavallan kanssa en ole milloinkaan joutunut mihinkään tekemisiin, en vaikka joskus myös luukutin hatsia kavereille. Tein sen vain siksi, että minulla oli sopivia kontakteja ja heillä oli tarvetta. Omani otin välistä pois, mutta en tehnyt asioita rahasta. Muihin aineisiin en ole juurikaan koskenut – pari kertaa happoa, pari kertaa koksua ja ehkä jotain muuta, mutta ne eivät vain ole kiinnostaneet minua sen ihmeemmin. Alle 15-vuotiaana napattu ihan riittävä määrä happoa oli hauskuudessaan myös ihan opettava kokemus ja en sitä välttämättä halunnut kokea uudestaan. Se oli melkoista menoa.

Millainen ihminen minusta sitten on kasvanut? Ikää on mittarissa jo yli 60 vuotta, omia lapsia kaksi, joista toinen on yliopistossa syventämässä tietojaan omassa ammatissaan ja toinen pienen seikkailun jälkeen löytämässä oman tiensä korkeakoulumaailmaan. He molemmat tietävät historiani päihteiden kanssa ja itse valitettavasti olen tietoinen myös heidän möläytyksistä kouluterveydenhoitajalle. Olisivat voineet jättää väliin.

Työhistoriani on vähintäänkin mielenkiintoinen – olen hankkinut yhden koulutuksen, mutta sitten olen myös kerran viidessä vuodessa kääntänyt pääni ympäri ja hypännyt aivan jollekin muulle alalle. Nyt sitten osaan hieman yhtä jos toista. Aika nopeasti olen aina edennyt esimies- tai asiantuntijatehtäviin ja pari omaa yritystäkin olen laittanut pystyyn. Eli omalta osaltani olen ollut osa yhteiskunnan selkärankaa. Ja jotta voidaan tehdä vielä kunnon ero siihen stereotypiaan saamattomasta pössyttelijästä, niin neljässä urheilulajissa olen kilpaillut SM-tasolla.

Ilman kannabista elämäni olisi varmasti ollut huomattavasti tylsempi ja olisin tutustunut paljon tylsempiin ihmisiin. Kyllä sen huomaa kun kaksi hiisaajaa osuu kohdakkain, aika nopeasti ollaan kartalla harrastuksesta. Nopeasti syntyy yhteinen ymmärrys ja sikäli kuin tilanne antaa periksi, ollaan ensimmäiset hatsit vetäisty. Mutta ei pidä ymmärtää väärin, kaikki hiisaajat eivät ole mielenkiintoisia tyyppejä ja kaikki mielenkiintoiset tyypit eivät hiisaa. Mutta todennäköisyys hyvälle ystävyydelle kasvaa merkittävästi, jos molemmat ovat harrastajia.

Juha