• Etusivu
  • Tositarinat
  • Asiantuntijat
  • Tukijat
  • UKK

Tutustuin kannabikseen ensi kerran 18-vuotiaana, kun uusi ammattikoulukaverini sitä kotonaan kasvatteli. Kerran uteliaisuuttani päätin maistaa kaverin piipusta että millanen fiilis siitä oikein tulee. Se tuntui oikein mukavalta ja siinä sitten hörpittiin kahvia ja mutusteltiin keksejä, jotka maistuivat jotenkin erityisen hyviltä. Pyysin kaverilta vähän kukintoa mukaan ja näin kannabis tuli elämääni jäädäkseen.

Kouluvuosina viikonloput ja joskus kouluillatkin olivat kaljan huuruisia ja arkisin tuli yksin kämpillä poltettua iltapajarit ennen illan tv-hetkeä. Koska miksikäs ei. Tupakkaakin tuli poltettua. Siitä vieroittuminen armeijan jälkeen oli vaikeaa, mutta vuoden kestäneestä päivittäisestä kannabiksen polttelusta oli armeijaan mennessä yllättävän helppo luopua. Tuli sitä siihen aikoihin joskus viikonloppulomilla tietenkin tupruteltua, jos jollain sattui olemaan kannabista mukana illanvietossa.

Työelämään astuttua polttelu väheni käsi kädessä kaljottelunkin vähennyttyä. En enää arkisin viitsinyt rentoutua nautintoaineilla, kun työt alkoivat aikaisin aamulla ja siellä piti jaksaa. Koulussa ei ollut niin väliä, vaikka krapulassa olisinkin ollut. Kokemuksesta tiesin, että jatkuva polttelu myös madalsi mielialaa pidemmän päälle. Kannabiksen polttelusta kotona tai kavereilla tuli vaihtoehto sille kaupungissa ravaamiselle ja alkoholin kanssa läträämiselle. Yksin ei kotona jaksanut koko viikonloppua olla. Oli paljon mukavampaa olla krapulatta ja silti saada se rentoutumisen nautinto, jota viikonloppuisin raskaan työviikon jälkeen tarvitsin.

Harmi vain, kun kannabiksen polttelua ei kaikissa piireissä katsottu hyvällä, niin ei alkoholista ihan eroonkaan päässyt jos tiettyihin bileisiin tuli lähdettyä. Juopottelun kanssa tuntui lähtevän usein lapasesta ja tuli oltua huonossa kunnossa.

Kannabis veti mukaansa myös sen laittomuuden luoman alakulttuurin myötä. Vihaisena nuorena miehenä niinkuin jotkut nuoret ovat, se ”rikollisen” leima omassa mielessä pönkitti itsetuntoa. Kannabiksen hankkimisessa oli myös oma jännityksensä, kun näit jotain vähän häröjä kaverin kavereita hämyisellä parkkiksella ja vaihdoit käteistä kukkaan. Puheluissa tai viesteissä käytit koodikieltä kuin mikäkin agentti. Kiinnijäämisen riski oli käytännössä nolla jos oli vähänkään tolkkua päässä, eikä tuprutellut julkisilla paikoilla.

Sen verran sitä googlaili ensikokeilun jälkeen, että tajusi käytön riskit. Koska suvussa ei ole mielenterveysongelmia, sai olla aika huolettomin mielin. Vaikka suurin osa mielenterveyden ongelmista ovatkin alkoholin aiheuttamia, mutta eihän sellaisesta oltu missään puhuttu.

Jotenkin tuli kyllä petetty olo, kun kannabiksesta alkoi oikeita tutkimuksia silloin lukea. Muistan pelänneeni kannabista ihan tosissani ja luulleeni että se on kovakin huume. Olen pitänyt poltteluni salassa ihmisiltä, joiden tiedän olevan samalla tietotasolla, kuin itse aikoinani olin. Ymmärrän vahvan vaarallisuuden tunteen, joka ihmisiin on iskostettu ja siitä voi kokemattomille olla vaikea päästä järkisyinkin irti. Koin tämän, kun nykyisen vaimoni kanssa aloimme seurustella. Kannabiksen poltto oli ongelma, kunnes useamman kuukauden aikana käytyjen keskustelujen ja kannabistutkimusten läpikäymisen jälkeen hänkin vihdoin ymmärsi, mitkä ne kannabiksen nauttimisen realiteetit olivat. Hänen aloitteestaan itse asiassa olemme olleet mukana hamppumarsseilla yms. vaikkei hän ole elämässään edes tupakkaa maistanut.

Nykyään olen edelleen naimisissa sekä kahden pienen lapsen isä. Kävin säännöllisissä palkkatöissä yli kymmenen vuotta, kunnes sain mahdollisuuden siirtyä yksityisyrittäjäksi. Kannabista tulee vaporisoitua joskus viikonloppuiltoina lasten mentyä nukkumaan. Alkoholia kuluu melkein joka viikonloppu muutama lasillinen. Tupakointi on pysynyt poissa jo kymmenisen vuotta. Vaporisaattori on ollut kiva vekotin, kun ei ole tarvinnut kannabista sekoittaa tupakkaan jointtia kääriessä. Kannabis vaikuttaa jokaiseen vähän eri tavalla. Itselle tulee syvä rentoutumisen tunne ja tuntuu kuin hartiat laskisivat kymmenen senttiä. Ajatukset juoksevat vähän vapaammin. Tulee sellainen tyytyväinen olo. Usein jotain murheita on helpompi tarkastella vähän ulkopuolisen silmin ja saattaa näin saada eri perspektiivin. Ruoka maistuu mahtavalta. Motoriikka ja pää pelaa ihan kuten selvinpäinkin, toisin kuin humalassa. Jos jompikumpi lapsista yöllä herää vaikka korvakipuun, herään ihan mielelläni häntä halaamaan ja lohduttamaan. Kannabis tuntuu lisäävän omaa empatiakykyä, olen rauhallinen ja läheisyys tuntuu hyvältä.

Kavereista melkein jokainen polttelee, joten ne harvat viikonloppujen illanvietot ovat rentoa saunomista ja paskanjauhamista kannabiksen kera. Aamulla olen täydessä pelikunnossa perhe-elämään.

Kirjoitan tämän kokemukseni, jotta lukijat voisivat samaistua millaista on olla kannabiksen käyttäjä ja miettiä ansaitsenko yhteiskunnan vihat niskoilleni. Kannabis on positiivinen asia elämässäni, niin kuin se on suurimmalle osalle siitä nauttivista. Se että olen valinnut eri nautintoaineen kuin mitä kaupasta saa ei tee minusta huonoa ihmistä saati sitten RIKOLLISTA. Laki ei ole moraalin mittari, eikä se myöskään estä ihmisiä tekemästä omia päätöksiään elämästään. Nykyinen laki loukkaa omaa päätösvaltaani ja pelkään mitä kaikkea hallaa se voi minulle aiheuttaa.

Nykyään se ”rikollisen” leima ei ole enää mukava asia, kun elämässä on asioita joita menettää toisin kuin nuorempana kun ei ollut mitään hävittävää. Tai ei sitä silloin edes tiennyt että olisi voinut opiskelupaikka mennä tai että se sulkisi ovia tiettyihin ammatteihin. Tiedän ettei kannabis ole täysin vailla omia haittojaan joillekkin sen käyttäjille, mutta laittomuus ei muuta niitä haittoja mihinkään eikä estä ketään sitä käyttämästä.

Sitä saa missäpäin Suomea tahansa ja joka neljäs on sitä laittomuudesta huolimatta kokeillut. Ollaan tilanteessa jossa laittomuuden perusteluna olleen ”pelotteen” arvo on nolla. Laittomuuden seurauksena on siis enää vain rangaistusten tuomat ongelmat sekä ongelmat jotka kumpuavat siitä kun sen käytöstä ei uskalleta kertoa.

Kannabista ei tarvitse myydä kaupoissa. Sen ei tarvitse olla laillista alaikäisille. Kunhan ette vain pitäisi meitä rikollisina koska tykkäämme eri nautintoaineesta ja antaisitte meidän kasvattaa omaan käyttöön haluamamme kasvin tai kaksi, niin ei tarvitsisi antaa rahaa järjestäytyneelle rikollisuudelle. Sitä olisi dekriminalisaatio.

Paavo